maanantai 18. toukokuuta 2015

18.5.2015

Jotkut pystyvät kukkimaan turvallisyen karsinoiden ulkopuolella.


Työn sankarin tehokas kunniakas kuolema

Mihin katosi sisukkaan kansan saavutukset?  Ajoiko sisu inhimillisyyden ja yhteisöllisyyden ohi?

Miksi vaihtoehtomme ovat  (työ)elämässä uupuminen ja syrjäytyminen? Kasvatetaanko meidät uhreiksi ja yksinsuoriutujiksi?

Lokeroidumme vahvasti eri eturyhmiin, ammattikuntiin, osatoihin, yksiköihin, ammattiryhmiin ja heihin joita yritämme kaikin keinoin vetää mukaan samaan auvoon.  Samaan aikaan meillä olisi loistavat mahdollisuudet hyvinvointiyhteiskunnassamme rakentaa aivan toisenlaista työkulttuuria ja uudistaa työn tekemisen tapoja.  Teknologia mahdollistaa valtavan määrän työhön liityviä joustoja ja ne meidän onkin insinöörikansana helpompi hyväksyä.  Sen sijaan teollistumisen ajan tehokkuus käsityksestä pidämme kynsin hampain kiinni ja unohdamme, että ihmisen motivaatio ja innostus on paljon laajempi kokonaisuus kuin työhyvinvointi. Samalla kun olemme tappaneet inhimillisyyden työelämästä olemme tainneet menettää tavottelemamme kovasti arvostamamme tehokkuden.




Olisiko aika nähdä   erilaiset yksilöt työyhteisöissä rikkautena, antaa aikaa ajattelulle ja tarjota mahdollisuus miettiä uusia työn tekemisen tapoja.  Niitähän saattaa olla muitakin kuin se yksi, joista työnantajat ja liitot ovat päässeet yhteisymmärrykseen.

Voisiko tehokkuuden takana olla innostava monipuolinen (tehokkuden kustannuksellakin) työ, jota suunitellaan ja tehdään yhdessä ja asiakkaan kanssa siellä ja siihen aikaan kun se on järkevää.
Hyvinvointia mietitään kokonaisuutena, eikä sitä ylläpidetä keppijumpalla.



TYÖSSÄ SAA JOPA VIIHTYÄ!

Minna Hakulinen, Järvi-Saimaan Palvelut Oy
Tiina Kaunisto, LVM
Marita Penttinen, Järvi-Saimaan Palvelut Oy

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista...Aikaa rikastaa työyhteisöä yhdessä ajattelemalla!

    VastaaPoista
  2. Aika siirtyä passiivista verbimuodosta (kasvatetaanko meistä) aktiivimuotoon? Suostunko uhriksi ja yksinsuoriutujaksi? Yksi etätehtävä havahtua aina kun puhumme passivimuodossa ja yleistämme. Se lipsahtaa niin liukkaasti meiltä kaikilta.

    VastaaPoista

.